Villa Gyllenberg

Villa Gyllenberg

Jaa

Villa Gyllenberg on koti- ja taidemuseo luonnonkauniilla paikalla Helsingin Kuusisaaressa. Museo toimii omistajapariskunnan entisessä kodissa.

Museon tehtävänä on säilyttää Signe ja Ane Gyllenbergin kulttuuriperintö ja taidekokoelma sekä täydentää kokoelmaa. Tunnelmallisessa vanhassa huvilassa kävijälle avautuu taiteenkeräilijän koti, joka rakennettiin 1900-luvun puolivälissä. Teemanäyttelyitä järjestetään museon yhteyteen rakennetussa galleriassa, jossa myös pidetään yleisön suosimia konsertteja. Villa Gyllenberg on puoleensavetävä tait

23/06/2026

Tove Janssonin teoksessa Paratiisi (Etelämeren saari) ollaan lämpimissä tunnelmissa. Jansson haaveili taiteilijasiirtokunnan perustamisesta trooppiselle saarelle, ja vapaamielinen utopia on löytänyt tiensä myös hänen taideteokseensa 1930-luvun lopulla. Myöhemmin elämässään Tove reissasi ympäri maailmaa elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa.
Paremmasta maailmasta unelmointi ja sen eteen työskentely ovat keskeisiä teemoja Janssonin taiteellisessa tuotannossa, ja ne näkyvät myös Runollinen todellisuus -näyttelyssä. Synkkien aikojen keskellä tarvitaan utopioita ja paratiisikuvia.
Hyvää prideviikkoa kaikille!

I Tove Janssons Paradiset (Söderhavsö) råder en varm stämning. Jansson drömde om att grunda en konstnärskoloni på en tropisk ö och den frisinnade utopin har funnit sin väg in i hennes konstverk från slutet av 1930-talet. Senare i livet reste Tove runt världen tillsammans med sin partner Tuulikki Pietilä.
Att drömma om och jobba för en bättre värld är centrala teman i Janssons konstnärliga produktion och de är närvarande även i utställningen Poetisk verklighet. I dystra tider behövs utopier och paradisbilder.
Vi önskar alla en glad pridevecka!

Tove Jansson: Paratiisi (Etelämeren saari) / Paradiset (Söderhavsö) / The Paradise (A South Sea Island), n. / ca / c. 1937–1939. Yksityiskokoelma / Privatsamling / Private Collection. Kuva / Bild / Photo: Rauno Träskelin. ©Tove Janssonin kuolinpesä / Tove Janssons dödsbo.

🌈

18/06/2026

Villa Gyllenberg on auki normaalisti tänään to 18.6, m***a suljettu juhannuksena.
Ihanaa juhannusta kaikille!
🌸🌸🌸
Villa Gyllenberg har öppet normalt idag to 18.6 men är stängt på midsommaren.
Vi önskar alla en skön midsommar!
🌼🌼🌼
Villa Gyllenberg is open today Thu 18.6 but closed on Midsummer.
We wish everyone a relaxing Midsummer!

10/06/2026

Paras aika vuodesta 🌸

Årets bästa tid ☀️

Best time of the year 💕

Photos from Villa Gyllenberg's post 03/06/2026

Alkukesä ja puutarha täydessä kukassa 🌸
Tänä kesänä luvassa on useita puutarhaopastuksia.

Ensin puutrahahistorian asiantuntija Julia Donnerin vetämä opastus la 13.6. klo 15, ja juhannuksen jälkeen la 27.6. alkaen aina 22.8. asti museon oma henkilökunta vetää opastuksia lauantaisin (säävarauksella) klo 15. Kesto n. 30 min, sisältyy museolipun hintaan, kielenä suomi.

Försommar och allting blommar 🌼
I sommar bjuder vi på ett flertal trädgårdsguidningar.

Först med trädgårdhistorieexperten Julia Donner lördagen 13.6 kl. 15 och efter midsommar fr.o.m. 27.6 till 22.8 drar vår egen personal guidningar lördagar kl. 15 (med väderförbehåll). Guidningarna går på finska, men det går bra att ställa frågor på svenska. Längd ca 30 min, ingår i museobiljettens pris.

Oma Yritys listan huipulle Taide Ja Viihde Helsinki :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Puhelin

Osoite


Kuusisaarenpolku 11
Helsinki
00340

Aukioloajat

Keskiviikko 12:00 - 17:00
Torstai 12:00 - 17:00
Lauantai 12:00 - 17:00
Sunnuntai 12:00 - 17:00