dynamo&son
dynamo&son uskoo ajatukseen siitä, että jos pitää valita järjen ja tunteen välillä, järkevä dynamo&son on 25 hengen luova toimisto. Saa tulla tutustumaan.
Teemme merkityksellisiä tekoja asiakkaidemme puolesta ja yhdessä heidän kanssaan strategisen suunnittelun, markkinoinnin ja mainonnan sekä designin keinoin. Uskomme siihen, että järkevä valitsee tunteen. Konttorimme sijaitsee Kaikukadulla Elannon vanhan pääkonttorin jumppasalissa.
dynamo&son kiittää 30 vuotisesta taipaleestaan rakkaita asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ja toivottaa valoisaa tulevaisuutta kaikille!
Ruusukimppu ei edistä tasa-arvoa. Ohjaamalla kukkakimpun verran varoja UN Womenille tuet tyttöjen ja naisten oikeuksia ja tasa-arvon toteutumista. unwomen.fi/lahjoita
27/02/2020
Tiina Helminen hyppäsi mukaan dynamon jengiin Project Management Traineeksi. Tervetuloa mukaan, Tiina! Tiina opiskelee markkinointia ja tiimiyrittäjyyttä LAB-ammattikorkeakoulussa Lappeenrannassa, ja on ehtinyt kerätä kokemusta jo muutaman vuoden ajalta.
Miten haluaisit kehittyä, ja mitä odotat dynamo&sonilta?
"Haluaisin kehittyä hyväksi sisällöntuottajaksi ja myöhemmin projektijohtajaksi. Olen päämäärätietoinen ja tavoitteellinen ja kuljen kohti itselleni asettamia tavoitteita."
Tulevaisuuden trendi tai ilmiö joka puhuttelee?
"Monikulmaisuus. Tarkoitan monikulmaisuudella tarinoiden erikoisia, uudenlaisia tulokulmia, koska maailma ympärillämme monimutkaistuu ja muuttuu vauhdilla."
26/02/2020
Planner Traineena dynamolla aloittanut Anette Tuomainen on tuore KTM, intohimoinaan markkinointi ja vastuullisuus. Tervetuloa jengiin, Anette!
Miten haluaisit kehittyä, ja mitä odotat dynamo&sonilta?
"Haluaisin kehittyä strategisen suunnittelun rautaiseksi ammattilaiseksi ja ketteräksi eri brändien, ilmiöiden ja ihmisten ymmärtäjäksi. Kiinnostuin dynamon laajasta portfoliosta huippubrändejä ja kattauksesta osaajia, joilta ammentaa näkemystä ja työkaluja. Lisäksi sopivan tiivis ja kotoisa työympäristö, jossa on hyvä ote tekemiseen."
Tulevaisuuden trendi tai ilmiö, joka puhuttelee?
"Strateginen ajattelutapa markkinoinnissa ja liiketoiminnassa ja vastuullisuus kilpailukyvyn lähteenä, sekä avoin dialogi näistä kuluttajien ja yhteiskunnan kanssa."
25/02/2020
Tänään on Esa Laukkasen toinen työpäivä dynamon Junior Creativena. Ihan huippu homma, tervetuloa jengiin, Esa! Esalla on taustallaan kymmenen vuoden kokemus alalla, mm. Vapa Medialla, Alma Medialla sekä pienemmissä mainos- ja digitoimistoissa. Kysyimme Esalta kolme täsmäkysymystä:
Miten haluaisit kehittyä, ja mitä odotat dynamo&sonilta?
"Ehdottomasti suunnittelukokemus ja sen kehittäminen kiinnostavat. Olen seurannut Ilkan [Kärkkäinen] tekemistä ja dynamon meininkiä jo pidemmän aikaa. Osaaminen on täällä tosi vahvoilla, erittäin timanttisia senior-tason tekijöitä, eli todella hyvät mahdollisuudet kehittyä ja oppia alan konkareilta. Täällä keskitytään ideoihin ja ilmiöihin ja se on mahtavaa."
Tulevaisuuden trendi tai ilmiö, joka puhututtaa?
"Motion ja liikkuva kuva kaikilla tasoilla on todella tärkeä osa mainostoimistojen arkea. Asiakkaat etsivät sitä osaamista jatkuvasti. Ja vastuullisuus on toinen. Yritysten vastuullisuusarvot näkyvät konkreettisina tekoina, ei pelkästään paperilla. Toimistojen pitää olla tässä muutoksessa mukana."
19/02/2020
Tervetuloa jengiin Tuukka ja Tiia!
Dynamo & Son vahvisti rivejään – pitkän linjan suunnittelija Tuukka Tujula senior creativeksi Dynamo & Son saa vahvistusta luovaan tiimiinsä pitkän linjan palkitusta suunnittelijasta Tuukka Tujulasta.
19/02/2020
Kaksi työtä shortilla Vuoden huipuissa! Kiitos upeat asiakkaamme Altia ja UN Women hienosta yhteistyöstä! 🔥🔥
18/02/2020
Viikonloppuna Sylva ry:n Kanssakulkija-kampanja näkyi isosti Kampin Narinkkatorilla. Iso kiitos kaikille paikalle tulleille, pysähtyneille ohikulkijoille ja lahjoittajille. Tätä työtä on ollut hienoa tehdä!
Kun sanat eivät riitä. Sylva ry:lle suunnittelemamme varainkeruun kattokonsepti, Kanssakulkija, tuo syöpää sairastavien lasten äänen kuuluviin. Someen, metroihin ja ratikoihin ja perinteiseen mediaan jalkautunut kampanja tulee nyt lauantaina myös Kamppiin.
Tule paikalle lasten piirrosnäyttelyyn Kampin kauppakeskukseen 15.2. ja osoita tukesi.
11/02/2020
Kaikkien tuntemat Fredriksonin ylioppilas- ja ammattilakit saivat raikkaan, lystikkään ilmeen uusista brändikuvista. Laatu on taattua dynamo&son Motionia!
Client: Fredrikson
Creative: Ilkka Kärkkäinen
Photographer: Evelin Kask Kask
Producer: Mis Grotenfelt
Prop stylists: Anna Pirkola & Ina Nordbäck / Studio Plenty .plenty
Retouch: Jari Hämäläinen
10/02/2020
Haemme kevääksi harkkaria motion-tiimiimme! Hakuaika 17.2. asti 🎥🎬
https://dynamoson.fi/2020/01/31/rekry-motion-trainee/
07/02/2020
Roosa nauhan pitkäjänteinen brändinrakennus 2014-2018 palkittiin pronssi Effiellä. Kiitos Syöpäsäätiö ja Roosa nauha
Effie 2019: Roosa nauha 2014-2018 This is "Effie 2019: Roosa nauha 2014-2018" by dynamo&son on Vimeo, the home for high quality videos and the people who love them.
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä Yritys
Nettisivu
Osoite
Helsinki
00530