Presentaatio ry

Presentaatio ry

Jaa

Performanssi- ja esitystaiteen tiedotuskeskus

Presentaatio ry on perustettu kesäkuussa 2008 edistämään performanssi- ja esitystaiteen tiedotusta ja alan toimintaedellytyksiä Suomessa.

samk.fi/tyopaikat 18/03/2022

Olen päättänyt seuraavan parin vuoden ajan kokeilla miltä maailma maistuu lehtoraatin tuolla puolen ja siitä johdannaisena SAMK, Kankaanpään Taidekouluun haetaan esitystaiteen tuntiopettajaa.

Eli, rakkaat kollegat: paprut sisään! Kyse on ihanasta, inspiroivasta ja vaikuttavasta duunista, joka kaipaa Tekijää

samk.fi/tyopaikat Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on SAMKin toiminnan laadun, tuloksellisuuden ja kehittymisen elinehto.

02/06/2020

Taiteen edistämiskeskus järjestää digi-kahvihetkiä taiteen kentälle.
Tule mukaan jo huomenna 3.6. klo 13:30-15, vielä mahtuu!

Hei taiteen ammattilainen! Kaipaatko kollegoiden kanssa juttelua? Tarvitsetko koronapoikkeustilaan tuoreita ajatuksia? Haluatko pohtia ääneen uusia ideoita? Et ole yksin!

Tule Kollegiaalisille kahvihetkille vaihtamaan ajatuksia työn tekemisestä taiteen kentällä. Kahdesti viikossa järjestettävillä digitaalisilla kahvihetkillä toimii koollekutsujina Taiken läänintaiteilijat. Ohjeet ja ilmoittautuminen mukaan löytyvät tämän linkin takaa!
(ilmoittautuminen sulkeutuu kahvihetkeä edeltävänä päivänä klo 18)

https://www.taike.fi/fi/kollegiaaliset-kahvihetket

Hei taiteilija! Kaipaatko koronapoikkeustilaan tuoreita ajatuksia? Haluatko pohtia ääneen uusia ideoita tai kuulla kollegoiden pohdintaa? Et ole yksin!

Tule Kollegiaalisille kahvihetkille vaihtamaan ajatuksia työn tekemisestä poikkeusoloissa. Kahdesti viikossa järjestettävillä digitaalisilla kahvihetkillä toimii koollekutsujina Taiken läänintaiteilijat. Ohjeet ja ilmoittautuminen mukaan löytyy tämän linkin takaa! Ensimmäinen aamukahvi on ensi viikon tiistaina 2.6. klo 10.30.

https://www.taike.fi/fi/kollegiaaliset-kahvihetket

Kuvataiteilija (AMK), Kuvataide, päivätoteutus, Kankaanpää - Satakunnan ammattikorkeakoulu, SAMK Taidekoulun kampus, Kankaanpää - Opintopolku.fi 31/03/2020

Kankaanpään taidekoulussa Esitystaiteen Ba osana kuvataiteen opintoja. Haku päättyy huomenna, ennakkotehtävänä sähköinen portfolio.

Kuvataiteilija (AMK), Kuvataide, päivätoteutus, Kankaanpää - Satakunnan ammattikorkeakoulu, SAMK Taidekoulun kampus, Kankaanpää - Opintopolku.fi Haluatko aktiiviseksi, taidekentän arvostamaksi kuvataiteilijaksi

09/03/2020

Open call for performance concepts:

Call for Applications — Museum of Impossible Forms 05/03/2020

Call for Applications — Museum of Impossible Forms In 2020, artist-duo Varia Sjöström and Hatz Lambo will transform Performance LAB into a seven-month laboratory for artists based in Helsinki at the Museum of Impossible Forms (M).  We are looking for unusual ideas for unusual places. It can be just an idea or something you have been wo

26/11/2019

Hei!
Tiesittehän, että 27.12. ei Lielahden kartanolla tapahdu mitään! Ei edes tanssia, performanssia, runoutta, videotaidetta, syötävää, taidetta, ääntä, klovneriaa tai mitään kulttuuriin viittaavaakaan!

Oma Yritys listan huipulle Taide Ja Viihde Helsinki :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Osoite


Helsinki
00540