Heltti

Ennaltaehkäisy on usein juuri se osa, joka ei näy missään:
ei raporteissa, ei mittareissa, ei budjeteissa.
Silloin kun asiat toimivat, mitään “konkreettista” ei tapahdu.

Silti vaikutus on merkittävä.
Yhden työuupumuksen kustannukset yritykselle ovat helposti kymmeniä tuhansia euroja poissaoloina, menetettynä työpanoksena ja kuormituksena muulle työyhteisölle. Sen ehkäisy on sekä inhimillisesti että taloudellisesti arvokkaampaa kuin yksittäisten laskujen maksaminen.

Tässä podcastin jaksossa pysähdytään juuri tämän äärelle:
– miten ennaltaehkäisyä voidaan tehdä näkyvämmäksi
– miten vaikuttavuutta voidaan johtaa, vaikka sitä ei aina voi suoraan mitata
– ja miksi työkykyä kannattaa tarkastella pidemmällä aikajänteellä

🎧 Kuuntele koko jakso
https://open.spotify.com/episode/5hKmGq7rvrQ4WdVSnVuXrj?si=81S29O_pTC-gNFLfSLoqoA

Hyvä työterveysyhteistyö tuntuu arjessa.

Tässä videolla Seija Diakoniaopistosta kuvaa asiaa, joka nousee usein esiin parhaissa asiakassuhteissa: tuttuus, jatkuvuus ja se, ettei kaikkea tarvitse aloittaa joka vuosi alusta.

Kun ihmiset pysyvät samoina, syntyy ymmärrys työstä, arjesta ja todellisista tarpeista. Vuosittaiset toimintasuunnitelmat eivät ole irrallisia palavereja, vaan yhteinen hetki pysähtyä:
mitä teillä tapahtuu nyt, ja miten työterveys voi oikeasti tukea sitä.

Parhaimmillaan työterveysyhteistyö on dialogia, ei valmiita paketteja. Kuunnellaan, jaetaan ja rakennetaan yhdessä seuraavat askeleet.

Kiitos Seija ja Diakoniaopisto luottamuksesta 🧡

Tämä kohta neljännessä jaksossa herättää vahvoja tunteita, eikä syyttä.

Luottamus on terveydenhuollon perusta. Ajatus siitä, että hoitopäätöksiin voisi vaikuttaa jokin muu kuin potilaan todellinen tarve, tuntuu monesta väärältä. Silti rakenteet ja kannustimet ohjaavat toimintaa usein huomaamattomasti.

Kun järjestelmä palkitsee toimenpiteiden määrästä, syntyy väistämättä ristiriita:
tehdäänkö päätöksiä hoidon vaikuttavuuden vai taloudellisten kannustimien perusteella?

Viime vuoden puolella julkaistussa podcast-jaksossa pureudutaan tähän ilmiöön rehellisesti ja suoraan. Keskustelu avaa, miksi työterveyden ja terveydenhuollon rakenteilla on niin suuri merkity, ja miksi pelkkä hyvä tahto ei aina riitä, jos järjestelmä ohjaa väärään suuntaan.

🎧Kuuntele koko jakso: https://open.spotify.com/episode/5C29dGtRPBhz99fwFQpJQm?si=XP6IQgDRTUCubryBbIn5SQ

Vastaanotolle tullaan usein uupumus edellä. Tai vielä useammin univaikeus tai stressi edellä. Sen tunteen kanssa, että ei saa oikein mistään otetta.

Ja kun kysytään tarkemmin löytyy taustalta usein kotitilanne, joka ei mahdollista palautumista. Parisuhde, jossa sama jännite toistuu viikosta toiseen. Jossa kumpikin yrittää, m***a puhuu toisensa ohi. Jossa kapasiteetti ei palaudu yön aikana, koska mieli jää askartelee ratkaisemattoman haasteen kanssa.

Terapiassa-podcastin tuoreessa jaksossa PsT, kouluttajapsykoterapeutti Katri Kanninen ja ISST-sertifioitu pariskeematerapeutti Anastasia Kozlovski avaavat, miksi samat riidat toistuvat — ja mitä niille voi tehdä.

Skeemapsykoterapia tarjoaa selityksen, joka menee pintaa syvemmälle. Ei puhuta vain “oireista” (meillä menee huonosti, riidellään, ollaan etäännytty), vaan siitä miten parisuhteen konfliktit oikeasti aktivoivat.

Heltiltä löytyy psykologeja ja psykoterapeutteja, jotka voivat auttaa — yksilönä ja parina. Ehkä kuullostaa hassulta, että organisaatio maksaisi työntekijänsä pariterapian? M***a ihmisellä on tosiaan sama pää töissä ja kotona ja pariterapia voi mahdollistaa sen, että energiasyöpöt saadaan kuriin.

Kuuntele koko jakso Spotifyssa:
https://open.spotify.com/episode/4bXv2mLsifeDQ8ptJ5RGwH?si=oW1Tib28RYO3_KDeRl4Jxg

Etätyö on tullut jäädäkseen, m***a harva pysähtyy pohtimaan, miten se oikeasti vaikuttaa työkykyyn.

Oikein käytettynä etätyö voi tukea keskittymistä, joustavuutta ja työn ja muun elämän yhteensovittamista. Se voi myös mahdollistaa työssä jatkamisen tilanteissa, joissa perinteinen malli ei enää toimi.

Samaan aikaan etätyö tuo mukanaan uudenlaisia haasteita: rajat työn ja vapaa-ajan välillä hämärtyvät, vuorovaikutus voi jäädä vajaaksi ja kuormitus kasvaa huomaamatta.

Työkyvyn kannalta ratkaisevaa ei ole se, tehdäänkö työtä etänä vai toimistolla – vaan miten työ on johdettu, millaiset rakenteet tukevat arkea ja kokeeko työntekijä kuuluvansa yhteisöön.

Monelle paras ratkaisu löytyy joustavasta yhdistelmästä, jossa sekä yksilön että organisaation tarpeet tulevat huomioiduiksi.

Vain 30 % meistä pystyy vastaamaan tulevaisuuden työelämän vaatimuksiin.
Hurja luku, m***a kun pysähtyy miettimään, se ei ehkä olekaan niin yllättävä.

Työ muuttuu nopeammin kuin koskaan: osaamisen vaatimukset kasvavat, epävarmuus lisääntyy ja paine jaksaa jatkuvan muutoksen keskellä on valtava. Tulevaisuuden työelämä ei kysy vain ammattitaitoa, vaan myös kykyä oppia uutta, ylläpitää omaa energiaa ja pitää kiinni toimijuudesta, siitä, että pystymme ohjaamaan omaa suuntaamme työssä ja elämässä.

M***a tämä ei ole yksilölaji. Kukaan ei pysty vastaamaan näihin vaatimuksiin yksin. Tarvitsemme ympärillemme yhteisön, joka tukee, kannustaa ja vahvistaa meitä silloin, kun oma jaksaminen tai suunta on koetuksella. Yhteisön, jossa oppiminen, palautuminen ja inhimillisyys kulkevat käsi kädessä.

Tulevaisuuden työelämässä pärjäävät ne, jotka eivät vain kehitä itseään, vaan rakentavat ympärilleen verkoston, jossa on voimaa kasvaa yhdessä.