Kokoomusnuoret

Kokoomusnuoret

Jaa

Kokoomusnuoret ovat yksilöitä - ole yksi meistä, tule mukaan toimintaan! www.kokoomusnuoret.fi/liity Tänne seuraavaksi siis:
www.kokoomusnuoret.fi/liity/

Kansallisen Kokoomus rp:n nuorisojärjestö Kokoomusnuoret on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö - kauttamme saat näköalapaikan politiikkaan ja jäsenenä pääset vaikuttamaan niin Kokoomusnuorten, kuin Kokoomuksenkin suuntaan. Järjestömme on hyvä väylä kouluttautua yhdistystoiminnassa, tutustua poliittiseen päätöksentekoon sekä tavata muita politiikasta kiinnostuneita nuoria niin kotimaassa, kuin kansainvälisissä tapahtumissa.

19/06/2026

Kokoomusnuorilta aurinkoista, rentouttavaa ja ennen kaikkea turvallista juhannusta kaikille! ☀️

16/06/2026

Kokoomusnuoret näkyy tänäkin vuonna SuomiAreenalla! ☀️

Porin SuomiAreena tuo kesäkuun lopussa yhteen politiikan tekijät ja kiinnostavat keskustelut, ja Kokoomusnuoret on tuttuun tapaan mukana. Tässä viikon ohjelma osaltamme 👇

Tiistaina 23.6. klo 12.00 Kaupungintalon pihan lavalla kysytään, karkaako nikotiinimarkkina valvonnasta. Puheenjohtajamme Binga Tupamäki paikkaa paneelissa kansanedustaja Tere Sammallahtea (kok.), mikäli tämä on samaan aikaan eduskunnassa äänestämässä alkoholilainsäädännöstä. Paneelissa pohditaan, ohjautuuko savuttomien nikotiinituotteiden kulutus valvottuun ja verotettuun markkinaan vai vahvistuvatko rajakauppa ja harmaa talous. 💬

Keskiviikkona 24.6. klo 15.00 Sata Shipbuilding -lavalla käydään jo perinteeksi muodostunut nuorisopuheenjohtajien tentti. Binga kohtaa muut poliittisten nuorisojärjestöjen johtajat ja kertoo, mitä nuoret odottavat seuraavalta vaalikaudelta ja millä teemoilla Kokoomusnuoret menee kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Tule mukaan seuraamaan! 🎤

Ilta jatkuu klo 19.30 poikkipoliittisessa nuorten saunaillassa Saunatila Färjäämössä Porin Puuvillassa. Satakunnan poliittiset nuoret kutsuvat kaikki politiikasta kiinnostuneet nuoret löylyihin ja hyvään seuraan. 🍾

Nähdään Porissa!

16/06/2026

Kokoomusnuoret & Kokoomusopiskelijat: AMK-tutkintoja ei pidä muuttaa kandi- ja maisterinimikkeiksi 📣

Opetus- ja kulttuuriministeriö on korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa vuodelle 2040 ilmaissut tavoitteensa selvittää AMK-tutkintojen nimeämistä kandidaatin ja maisterin tutkinnoiksi. Kokoomusnuoret ja Kokoomusopiskelijat suhtautuvat kriittisesti tähän ajatukseen, sillä tutkintonimikkeiden yhtenäistäminen ei ratko mitään korkeakoulutuksen todellista haastetta. Sen sijaan se häivyttäisi suomalaisen duaalimallin perinnettä ja historiaa.

Suomessa toimii kaksi erilaista, m***a tasavertaista korkeakoulutuksen väylää. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat syntyneet erilaisiin tarpeisiin. AMK-tutkinnot tuottavat työelämälähtöistä osaamista alueidensa ja toimialansa tarpeisiin, kun taas yliopistotutkintojen perusta rakentuu tieteelliseen tutkimukseen ja akateemiseen sivistykseen.

Kandidaatin ja maisterin tutkinnot ovat historiallisesti yliopistoon kytkeytyviä akateemisia tutkintonimikkeitä, joiden merkitys rakentuu pitkän eurooppalaisen yliopistoperinteen varaan. Ammattikorkeakoulut luotiin 1990-luvulla, kun opistotason tutkinnot haluttiin nostaa korkeakoulutasolle ja koota hajanainen ammatillinen kenttä selkeämmäksi kokonaisuudeksi.

“Korkeakoulujen uudistamista ei pidä pakottaa yhdenmukaistamalla duaalimallin luontaisia eroja. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä perustuu siihen, että erilaiset koulutuspolut voivat menestyä omilla vahvuuksillaan. Tutkintojen tunnettavuutta ja arvostusta tulee rakentaa pitkäjänteisellä työllä aina opiskelijavalinnasta päättötyön laatuun”, toteaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nuutti Metsämäki.

Jos AMK-tutkinnot muunnettaisiin kandi- ja maisterinimikkeisiin, koulutuspoliittinen viesti olisi selvä: ammattikorkeakouluista muokattaisiin hiljalleen yliopistomaisia. Se olisi virheellinen suunta, sillä esimerkiksi insinööri (AMK) ja sairaanhoitaja (AMK) eivät ole akateemisia tutkintoja. Nimikkeiden hämärtäminen turhaan sotkee nykyisen toimivan mallin, eikä herätä luottamusta tulevaisuuteen, jos nimikkeiden määritelmiä voi noin vain muuttaa.

“Huomionarvoista on, että päätavoite Suomen korkeakoulutustason nostamisesta ei tule yhtään lähemmäksi, vaikka tekisimme AMK-tutkinnoista kandi- ja maisterinimikkeisiä. AMK-tutkinnot ovat yhtä lailla korkeakoulutilastoissa tällä hetkellä”, muistuttaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki.

On kuitenkin tärkeää tunnistaa aito ongelma, jota tutkintonimikkeiden muutoksella pyritään ratkaisemaan. AMK-tutkintojen tunnettavuus ja kansainvälinen ymmärrettävyys eivät aina vastaa niiden tuottamaa osaamista. Ratkaisuna ei kuitenkaan tule nähdä nimikkeiden yhtenäistämistä, vaan ammattikorkeakoulujen kulttuurin vahvistaminen ja luominen niiden omien perinteiden ja heraldiikan puitteissa sekä tutkintonimikkeiden kansainvälisten käännösten yhdenmukaistaminen.

Kokoomusnuoret ja Kokoomusopiskelijat katsovat, että jos tavoitteena on parantaa siirtymiä tutkinnosta toiseen tai jatko-opintoihin, se on ratkottavissa sujuvammilla väylillä korkeakoulujen välillä ja laajemmalla hyväksilukukäytännöllä. Nimikemuutos ei korjaa mitään todellista ongelmaa.

Lue kannanotto verkossa: https://www.kokoomusnuoret.fi/kannanotot/2026/06/kokoomusnuoret-kokoomusopiskelijat-amk-tutkintoja-ei-pida-muuttaa-kandi-ja-maisterinimikkeiksi/

11/06/2026

Aurinkoiset illat ovat jo täällä, ja pikkuhiljaa myös Kokoomusnuorten työntekijöiden on aika siirtyä työpöytien ääreltä kesälaitumille! ⛱️

Työntekijämme viettävät kesälomiaan seuraavasti:

Poliittisen viestinnän suunnittelija Niklas Hermeus, 17.6.–9.8.
Hallintosihteeri Konsta Nupponen, 19.6.–22.7. & 20.–30.8.
Pääsihteeri Antti Järvensivu, 27.6.–31.7.
Järjestökoordinaattori Leevi Väisänen, 27.6.–12.7.
Jäsenvastaava Lotta Luodeslampi, 4.–31.7.

Kokoomusnuorten toimisto viettää koko heinäkuun ajan kesätaukoa, jonka aikana toivomme yhteydenottoja ainoastaan akuuteimmissa asioissa.

Akuuteissa asioissa voit olla yhteydessä:

Antti Järvensivu, pääsihteeri
[email protected]
+358 44 034 8510

Binga Tupamäki, puheenjohtaja
[email protected]
+358 50 539 4440

08/06/2026

Kokoomusnuorilla vauhdikas puoluekokous Jyväskylässä 📣

Kokoomusnuoret vietti puoluekokosviikonloppua Jyväskylässä 5.–7.6.2026 ja onnittelee lämpimästi uudelleenvalittua puheenjohtaja Petteri Orpoa sekä varapuheenjohtajiksi valittuja Karoliina Partasta, Antti Häkkästä ja uutta varapuheenjohtajaa Sari Multalaa. Kokoomusnuoret onnittelee myös Arto Satosta, joka valittiin puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.

Kokoomusnuorten vaikuttavuus näkyi viikonlopun aikana monella tavalla. Puoluevaltuustoon valittiin useita Kokoomusnuorten jäseniä: Saska Kolehmainen (Helsinki), Netta Tuomisto (Uusimaa), Antti Blomqvist (Uusimaa), Julia Siimento (Varsinais-Suomi), Venla Kalmi (Häme) sekä Joona Paija (Pirkanmaa). Olemme ylpeitä siitä, että niin moni nuori kokoomuslainen kantaa vastuuta puolueen ylimmässä päättävässä elimessä puoluekokousten välillä.

Kokoomusnuoret olivat vahvasti mukana vaikuttamassa kokoomuksen uuden tavoiteohjelman kirjauksiin kokouksen alusta loppuun asti. Myös tavoiteohjelmatoimikunnassa oli vahva edustus kokoomusnuoritaustaisia puolueen toimijoita: toimikunnan puheenjohtajana toimi Kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja Henrik Vuornos, ja toimikunnan jäseninä vaikuttivat myös liiton entinen puheenjohtaja Ida Leino, entinen liiton varapuheenjohtaja Venla Kalmi, entinen liittohallituksen jäsen Antti Tuomela sekä Kokoomusnuorten istuva puheenjohtaja Binga Tupamäki.

”Meidän vaikutustyömme näkyy vahvasti hyväksytyn tavoiteohjelman sisällössä. Kaikkea emme saaneet läpi, m***a jokaisesta kohdasta taistelimme. Kiitän erityisesti niitä kokoomusnuoria, jotka jaksoivat olla salissa muutosesityksineen ja puheenvuoroineen. Näin siitä linjasta pidetään kiinni ja saadaan puolueen sisälle keskustelua”, kommentoi Tupamäki.

Tavoiteohjelmaan lisättiin kirjaus tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta, jota Kokoomusnuoret ja Kokoomusopiskelijat ovat pitkään ajaneet.

“Kirjaus tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta on hieno saavutus! Se osoittaa, että puoluekokous on jo kahdesti peräkkäin ilmaissut tukensa, vaikka puoluekokoukseen tulleessa tavoiteohjelmaesityksessä pyrittiin linjaamaan puolue vain miesten asevelvollisuuden kannalle. Sukupuolineutraali järjestelmä on ajankohtainen kysymys, kun yhä useampi nuori kokee nykyisen mallin epäoikeudenmukaiseksi. Kokoomuksen kuuluu seurata aikaansa”, toteaa Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Elina Riutta.

Lisäksi pohjaesityksessä ollut tavoite tupakan myyntikiellosta vuonna 2015 ja sen jälkeen syntyneille saatiin poistettua tavoiteohjelmasta Kokoomusopiskelijoiden avulla.

Kokoomusnuorten puoluekokoukselle jättämät aloitteet eivät ehtineet kokouksen aikataulussa käsittelyyn, m***a ne etenevät puoluevaltuuston syyskokoukseen myönteisten pohjaesitysten kera. Kolmella aloitteella viidestä puoluehallituksen pohjaesityksenä on aloitteen hyväksyminen, ja kahdella aloitteella puoluehallituksen vastauksen toteaminen riittäväksi selvitykseksi, mikä antaa aloitteille erinomaiset lähtökohdat puoluevaltuustokäsittelyyn.

Kokoomusnuoret piti puoluekokouksessa omaa pistettä, jossa pääsi muun muassa leikkimielisesti veikkaamaan Tiitisen listan henkilöitä kiinnittämällä poliitikkojen päitä tauluun. Piste osoittautui yhdeksi koko järjestötorin vetovoimaisimmista koko viikonlopun ajan ja herätti vilkasta keskustelua ja kiinnostusta niin nuorten kuin vanhempienkin puoluekokousedustajien keskuudessa.

”Puoluekokous on kokoomuslaisen kansanliikkeen juhlahetki, m***a puolueen linjaa rakennetaan joka päivä myös kokousten välillä. Kokoomusnuoret jatkaa määrätietoista vaikuttamistyötään, jotta yhä useampi nuorten esittämä uudistus löytää tiensä osaksi puolueen virallista linjaa. Tavoitteet eivät etene itsestään, vaan niiden eteen tarvitaan jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä”, kertoo Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Martti Paldanius.

Lue tiedote verkossa: https://www.kokoomusnuoret.fi/tiedotteet/2026/06/kokoomusnuorilla-vauhdikas-puoluekokous-jyvaskylassa/

02/06/2026

Kotihoidontuki on säilytettävä 📣

Maanantaina 1.6.2026 ilmestyneessä sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä ehdotettiin kotihoidontuen lakkauttamista ja korvaamista pidemmällä vanhempainpäivärahalla. Selvityksessä nostetaan esiin huolia perhevapaiden epätasaisesta jakautumisesta ja naisten työmarkkina-asemasta. Johtopäätös on kuitenkin väärä. Kokoomusnuoret näkee, että perheiden valinnanvapautta ei tule enää kaventaa.

Kotihoidontuen lakkauttaminen olisi isku niille perheille, joille alle kolmivuotiaan lapsen hoitaminen kotona on elämäntilanteen kannalta paras ratkaisu. Valtion tehtävä ei ole määritellä milloin lapsi on valmis päiväkotiin. Hyvä perhepolitiikka mahdollistaa erilaiset ratkaisut julkisen talouden kestokyvyn rajoissa.

Kotihoidontuen lakkauttaminen ei ole säästötoimi. Esimerkiksi kuutoskaupunkien vertailussa kotihoidontuen kustannus oli vuonna 2024 keskimäärin 6 304 euroa lasta kohden, kun kunnallisessa päiväkodissa kustannus oli 13 301 euroa lasta kohden. Se on huomattavasti suurempi lasku yhteiskunnalle.

Olisi vastuutonta lisätä kuntien kustannuspainetta tilanteessa, jossa varhaiskasvatuksen laatu on monessa kunnassa muutenkin koetuksella. Kuntaliiton selvityksen mukaan varhaiskasvatuksen kulut nousivat pelkästään vuosina 2022–2023 yhteensä 13,2 prosenttia ja päiväkodissa olevaa lasta kohden keskimäärin 15 prosenttia.

“Usein väitetään, että kotihoidontuki tuhoaa naisen urakehityksen. Kotihoidontuen olemassaolo ei kuitenkaan pakota ketään jäämään kotiin, vaan kyse on perheen omasta valinnasta. Ongelmiin voisi puuttua työsuhteita joustavoittavin keinoin, ei toimivaa perhevapaajärjestelmää rom***amalla”, kommentoi liittohallituksen jäsen Julia Siimento.

“Kotihoidontuen säilyttäminen on julkistaloudellisesten perusteluiden lisäksi myös arvovalinta. Halvemman ja valinnanvapauden takaavan vaihtoehdon poistaminen ei ole kestävää taloudenpitoa saatika hyvää perhepolitiikkaa. Kotihoidontuen poistaminen tekisi kotihoidosta yhä selvemmin vain niiden perheiden mahdollisuuden, joilla on siihen muutenkin taloudelliset edellytykset”, huomauttaa liittohallituksen jäsen Mila Harra.

Lapsen ensimmäiset vuodet ovat ainutkertainen elämänvaihe. Laskevan syntyvyyden maassa meidän tulisi arvostaa perheiden vapautta valita olla kotona. Kotihoidontuki on yksi tapa varmistaa, ettei tämä mahdollisuus kuulu vain harvoille.

Lue kannanotto verkossa: https://www.kokoomusnuoret.fi/kannanotot/2026/06/kokoomusnuoret-kotihoidontuki-on-sailytettava/

01/06/2026

Lakisääteisistä sunnuntailisistä on luovuttava! 📣

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa 28.5.2026, herättäen suurta keskustelua järjestön avauksesta koskien ylityö- ja sunnuntailisien leikkausta. Kokoomusnuoret kannattavat sunnuntailisien lakisääteisestä 100%:n tasokorotuksesta luopumista ja haluavat siirtää päätösvallan riittävästä sunnuntailisän tasosta alakohtaiseen työehtosopimusten ja paikallisen sopimisen neuvottelun piiriin.

“Miksi sunnuntailisistä säädetään suoraan laissa sen sijaan, että annettaisiin työntekijä- ja työnantajapuolen sopia alakohtaisesti sopivasta sunnuntailisän tasosta keskenään? Lakisääteisyys estää alan erityistarpeiden huomioimisen työehtosopimusten ja paikallisen sopimisen kautta”, kommentoi Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Martti Paldanius.

Kokoomusnuoret ovat huolissaan siitä, että töitä jää Suomessa tekemättä sunnuntaisin lakisääteisen lisän seurauksena. Esimerkiksi useimmat liiketilat ovat sunnuntaisin joko kokonaan kiinni tai auki rajatummilla aikatauluilla.

Kokoomusnuoret korostaa, että muutoksen tarkoituksena on neuvotteluvapauden palauttamisesta sinne, missä kunkin toimialan arki tunnetaan parhaiten. Eri toimialoilla on hyvin erilaiset tarpeet, sillä ravintola-alan sunnuntait eroavat teollisuusalan viikonlopuista. Tässä tapauksessa yhdellä lakisääteisellä kirjauksella ei voida tehokkaasti palvella kaikkien tarpeita.

“Suurin häviäjä korkean lakisääteisen sunnuntailisän järjestelmässä ei ole työnantaja, joka sulkee oven, vaan se työntekijä, joka olisi halunnut tehdä sunnuntaitöitä ja ansaita”, toteaa Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen Miro Vauhkonen.

Kokoomusnuoret esittää, että sunnuntailisän vähimmäistasosta säädetään jatkossa alakohtaisissa työehtosopimuksissa ja paikallisen sopimisen kautta.

Lue kannanotto verkossa: https://www.kokoomusnuoret.fi/kannanotot/2026/06/kokoomusnuoret-lakisaateisista-sunnuntailisista-on-luovuttava/

29/05/2026

Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkosto: Maatalousjärjestelmä vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi! 📣

Suomen nykyinen maatalousjärjestelmä ei riittävästi tue vähäpäästöistä ja resurssitehokasta ruoantuotantoa, vaikka ilmastotiede, taloudellinen realismi ja pitkän aikavälin huoltovarmuus edellyttävät sitä. Nyt tarvitaan rohkeita uudistuksia, jotka palkitsevat tehokkuudesta, kestävyydestä ja tulevaisuuteen suuntautuvasta tuotannosta.

Vähäpäästöinen ja resurssitehokas ruoantuotanto tarkoittaa sitä, että yhteiskunta kohdistaa tukia, investointeja ja tutkimusta erityisesti sellaisiin tuotantomuotoihin, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän päästöjä ja kuluttavat mahdollisimman vähän maata, energiaa, vettä ja lannoitteita suhteessa tuotettuun ravintoon. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi palkokasvien, viljojen, juuresten, avomaan vihannesten ja muiden vähäpäästöisten kasviproteiinien tuotannon vahvistamista. Nämä tuotantomuodot ovat usein myös energiatehokkaampia ja vähemmän riippuvaisia tuontirehuista sekä fossiilisista tuotantopanoksista.

”Vähäpäästöisen ruoantuotannon tukeminen olisi taloudellisesti järkevää, koska monet maat investoivat voimakkaasti uusiin proteiiniratkaisuihin, ja kuluttajien kiinnostus kasvipohjaisiin tuotteisiin kasvaa jatkuvasti. Suomella on mahdollisuus olla tässä kehityksessä edelläkävijä. Meillä on korkeatasoista maataloustutkimusta, puhdas luonto ja korkea elintarviketurvallisuus”, linjaa Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallituksen jäsen Otso Välimäki.

Nykyisessä maatalousjärjestelmässä merkittävä osa viljelymaasta sitoutuu rehuntuotantoon, mikä on yksi suomalaisen maatalouden keskeisistä rakenteellisista ongelmista. Rehuntuotanto kuuluu lähtökohtaisesti korkeamman päästötason tuotantoihin, sillä siinä kasvatetaan kasveja eläimille eikä suoraan ihmisravinnoksi. Jokaisessa tuotantovaiheessa menetetään energiaa ja ravinteita. Resurssitehokkaampi ruoantuotanto vapauttaisi merkittäviä maa-alueita esimerkiksi hiilinielujen vahvistamiseen, luonnon monimuotoisuuden palauttamiseen, metsitykseen tai tehokkaampaan ruoantuotantoon.

”Myös Suomen maantieteellinen asema asettaa huoltovarmuudelle erityisiä haasteita, minkä vuoksi maataloutemme on oltava mahdollisimman tehokasta ja omavaraisuutta tukevaa. Suoraan ihmisravinnoksi kasvatettava ruoka tuottaa enemmän ravintoa pienemmällä peltoalalla ja vähäisemmillä resursseilla. Resurssitehokas maatalous on siten keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta, ja siihen tulee panostaa nykyistä voimakkaammin”, painottaa Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkoston puheenjohtaja Vivianne Salmi.

Kokoomusnuorten ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikan verkosto seisoo vahvasti sen näkemyksen takana, että Suomen maatalousjärjestelmä tarvitsee perusteellisen uudistuksen. Maatalouden tulevaisuutta ei voida rakentaa mallille, jossa ympäristölle raskainta tuotantoa ylläpidetään loputtomasti veronmaksajien tuella. Jos Suomi haluaa olla ilmastotavoitteiden, huoltovarmuuden ja talouden näkökulmasta kestävä maa, vähäpäästöisestä ja resurssitehokkaasta ruoantuotannosta on tehtävä keskeinen osa kansallista maatalouspolitiikkaa.

28/05/2026

Kokoomusnuoret & KD Nuoret: Ministeri Häkkänen ei tehnyt mitään väärin 📣

Vasemmistonuoret, Vihreät nuoret, Arabikansojen ystävyysseura, Nahlieli, Suomen palestiinalaisten yhdistys, Suomen rauhanpuolustajat ja Sumud vaativat puolustusministeri Antti Häkkäsen eroa, koska hänen johtamansa puolustusministeriö osallistui Israelin kanssa samaan puolustuskonferenssiin.

Tapahtuman järjesti puolustus- ja ilmailualan yritysten kattojärjestö PIA ry yhdessä Israelin suurlähetystön kanssa. Puolustusministeriöstä osallistui yksi virkailija muiden joukossa. Yhteydenpito teollisuusfoorumeihin Suomessa ja maailmalla kumppanimaiden kanssa on säännöllistä toimintaa.

Nyt Häkkäsen eroa vaaditaan, koska hän ei erikseen kieltänyt puolustushallintoa osallistumasta konferenssiin eli suorittamasta perustehtäviään. Yhteistyö Israelin kanssa ei ole uusi asia. Kyseisen tapahtuman nostaminen tikunnokkaan on joko tahallista harhaanjohtamista tai osoitus siitä, ettei vaatimuksen esittäjillä ole ymmärrystä Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Todelliseksi kysymykseksi nousee, pitääkö meidän perua kauppa Daavidin lingosta. Suomelta riisuttaisiin maailman paras ilmatorjuntajärjestelmä keskellä Euroopan kiristyviä suhteita Venäjään. Vasemmistoliitto on ainakin vaatinut Israelin kanssa puolustusyhteistyön katkaisemista suoraan, vaikka maksetut sadat miljoonat menetettäisiin eikä vastaavanlaista teknologiaa saataisi.

Nurinkurisesti Daavidin lingon hankinnasta päätti Marinin hallitus huhtikuussa 2023, jolloin sekä vihreät että vasemmistoliitto olivat hankintaa hyväksymässä. Nyt oppositiosta käsin turvallisuuspolitiikkaa tehdään lyhytnäköiset kampanjasloganit edellä. Eduskunnan vasemmalla laidallakin tulisi muistaa, että puolustushankintojen tehtävä on yksiselitteinen: antaa Suomelle parhaat edellytykset suojautua.

Jos suorituskyvystä tingitään poliittisten irtopisteiden tai symbolieleiden vuoksi, lasku maksetaan ihmishengillä. Suomella tai millään vastuuntuntoisella maalla ei ole tähän varaa. Puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö Esa Pulkkinen on todennut, että Suomi valitsee aina parhaat markkinoilla olevat puolustusmateriaalit. Hänen mukaansa ne tulevat pääasiassa Yhdysvalloista ja Israelista. Siksi Suomen on edelleen edistettävä Daavidin lingon hankintaa Israelin kanssa.

Lopuksi on selvennettävä erovaatimuksen räikein kohta. Järjestöt väittävät Suomen tukevan kansanmurhaa välillisesti puolustushankintojen kautta. Kuitenkin ICC:n pääsyyttäjä Karim Khan ilmoitti vain pari viikkoa sitten, ettei ole ainakaan vielä olemassa riittäviä todisteita siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan. Ministerin eroa vaaditaan siis todistamattoman syytöksen perusteella. Tämä kertoo enemmän vaatimuksen esittäjien menetelmistä kuin Häkkäsen toiminnasta.

Lue verkossa: https://www.kokoomusnuoret.fi/kannanotot/2026/05/kokoomusnuoret-kd-nuoret-ministeri-hakkanen-ei-tehnyt-mitaan-vaarin/

Oma organisaatio listan huipulle Julkishallinnon Palveluksessa Helsinki :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Osoite


TöölönKatu 3A
Helsinki
00100