B-Plan Distribution
Tuomme tuoreimmat, terävimmät ja kiinnostavimmat laatuelokuvat elokuvateattereihin Suomessa. Lisätietoja: b-plan.fi & [email protected]
10/06/2026
Juho Kuosmasen uusi elokuva lähtee tuotantoon! 🎥
Cannes-palkitun Juho Kuosmasen (Hytti nro 6, Hymyilevä mies) kolmas pitkä näytelmäelokuva on samppanjalla kyllästetty tragikomedia, jonka pääosissa nähdään tanskalaiset näyttelijät Magnus Millang ja Paprika Steen.
Haaveista totta -työnimellä kulkeva elokuva kertoo tanskalaisesta viemärisukeltaja Rasmuksesta, joka lähtee Suomen rannikolle etsimään haaksirikkoutuneen laivan miljoonien arvoista samppanja-aarretta, m***a joutuu matkallaan pohtimaan, ovatko kaikkein suurimmat unelmat kuitenkaan tarkoitettu saavutettaviksi.
Elokuvan kuvaukset käynnistyvät Kokkolassa heinäkuun lopussa ja jatkuvat myöhemmin Turussa, Tanskassa ja Ranskassa.
Kuosmanen jatkaa uudessa elokuvassa työskentelyä kotimaisen luottotiiminsä kanssa: kuvaajana toimii J-P Passi, leikkaajana Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelijana Pietu Korhonen ja pukusuunnittelijana Kirsi Gum.
Merkittävän eurooppalaisesta yhteistuotannosta vastaa Elokuvayhtiö Aamu tuottajanaan Jussi Rantamäki sekä tanskalainen tuotantoyhtiö Snowglobe. Elokuva valmistuu ensi vuodeksi ja tulee elokuvateatterilevitykseen B-Plan Distributionin toimesta.
Kuvassa Juho Kuosmanen ja näyttelijät Ellen Kihri, Paprika Steen, Magnus Millang.
📷: J-P Passi.
08/06/2026
Punaista lunta -elokuvan juliste on saanut mahtavan vastaanoton. 🔥Tip tap – kohtahan se joulu jo koittaa!
🩸Elokuvateattereissa 20.11.
Ilja Rautsi Bufo Hannu-Pekka Björkman
04/06/2026
Tulkoon joulu verinen! 🩸🎄Tässä ensipuraisu jouluisesta kauhukomediasta Punaista lunta.
Loppuvuoden vinksahtaneimmassa jouluspektaakkelissa Hannu-Pekka Björkman tekee roolin punanuttuun pukeutuneena vampyyrina, joka on keksinyt keinon tyydyttää loputonta verenhimoaan. Tänä jouluna pukin uhriksi päätyy perhe, joka ei kuitenkaan kohtaloaan purematta niele – ja koittaa armoton aattoyö.
Björkmanin rinnalla elokuvan huikeassa tähtikaartissa revittelevät Anni Iikkanen, Tommi Korpela, Krista Kosonen, Kari Hietalahti, Jussi Vatanen, Eeva Litmanen, Otava Rossi ja Marja-Liisa Nguyen.
Ilja Rautsin odotettu debyyttielokuva Punaista lunta elokuvateattereissa 20. marraskuuta. 💣
Bufo Allfilm Suomen elokuvasäätiö - Finnish Film Foundation
25/05/2026
✨Vielä kerran suuren suuret onnittelut Kultaisesta palmusta Vuono -elokuvalle ja koko työryhmälle! ✨
Kuvissa pääpalkinnon vastaanottanut ohjaaja Cristian Mungiu, Aamu Film Companyn tuottaja Jussi Rantamäki, elokuvan pukusuunnittelija Kirsi Gum ja äänisuunnittelija Pietu Korhonen Cannesin elokuvajuhlilta.
Renate Reinsven ja Sebastian Stanin tähdittämä taidokkaasti punottu yhteiskunnallinen draama tulee Suomen elokuvateattereihin myöhemmin.
Suomen elokuvasäätiö - Finnish Film Foundation Yle
24/05/2026
"Rantamäki oli saanut jo aiemmin illalla tiedon siitä, että elokuva saisi jonkin palkinnon. Voittohetkellä hän oli ruokaostoksilla Maunulan S-marketissa.
”Seurasin gaalaa ja yritin tehdä arkisia asioita samalla, kun muita elokuvia palkittiin yksi kerrallaan. Mä yritin parhaani mukaan hillitä itseäni, m***a kyllä siinä jonkinlaista huutoa pääsi”, Rantamäki nauraa."
Kultaisen palmun voittanut ja Elokuvayhtiö Aamun yhteistuottama Vuono tulossa valkokankaille Suomeen B-Planin levittämänä 📽️ Onnea vielä kerran Elokuvayhtiö Aamulle, äänisuunnittelija Pietu Korhoselle ja pukusuunnittelija Kirsi Gumille!
Elokuvat | Jussi Rantamäki kuuli Vuono-elokuvan Cannes-voitosta ruokakaupassa Romanialaisen Cristian Mungiun ohjaama elokuva Vuono voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon lauantaina. Vuonon tuottajana ollut Jussi Rantamäki seurasi gaalaa etänä puhelimestaan Suomessa.
23/05/2026
Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinto, Kultainen palmu, Cristian Mungiun Vuono-elokuvalle! 🍾 Valtavat onnittelut elokuvan suomalaiselle työryhmälle: tuottajat Jussi Rantamäki & Emilia Haukka (Aamu Film Company), äänisuunnittelija Pietu Korhonen ja pukusuunnittelija Kirsi Gum!
20/05/2026
Elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki on osatuottajana Cristian Mungiun Vuono-elokuvassa - ja jälleen Cannesin kilpasarjassa! ✨
Rantamäen aiemmin tuottamat, Juho Kuosmasen ohjaamat menestyselokuvat Hytti nro 6 (2021) ja Hymyilevä mies (2016) ovat tehneet suomalaista Cannes-historiaa.
Nyt hän on osatuottanut arvostetun ohjaajan, Cristian Mungiun, tähänastisen suurimman elokuvan, jonka pääosissa näyttelevät Oscar-ehdokkaat Renate Reinsve ja Sebastian Stan.
Lue Kalle Kinnusen tekemä HS-haastattelu Cannesin elokuvajuhlilta 👇
Elokuvat | Jussi Rantamäki vei suomalaiset taas Cannesin punaiselle matolle Elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki on osatuottajana Cristian Mungiun Vuonossa, jonka pääosissa nähdään Renate Reinsve ja Sebastian Stan.
19/05/2026
Kultaisen palmun vuonna 2007 voittanut Cristian Mungiu teki odotetun paluun Croisettelle ja Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan. ✨
Sebastian Stanin ja Renate Reinsven tähdittämä Vuono (Fjord) sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla maanantai-iltana ja sai 12 minuutin suosionosoitukset!
Eurooppalaisena yhteistuotantona valmistuneen Vuonon osatuottajana toimii suomalainen Aamu Film Company. Elokuvan äänisuunnittelusta vastaa Pietu Korhonen ja pukusuunnittelusta Kirsi Gum. Vuono saa elokuvateatterilevityksen Suomessa myöhemmin.
18/05/2026
”Tarina, joka menee suoraan sydämeen.” – CB, Yle ⭐⭐⭐⭐⭐ – MK, Kulttuuritoimitus ⭐⭐⭐⭐ – SH-E, HBL ⭐⭐⭐⭐ – TR, Voima ⭐⭐⭐⭐ – FM, Me Naiset ⭐⭐⭐⭐ – HWR, Turun Sanomat ⭐⭐⭐⭐ – KL, Å ⭐⭐⭐⭐ – SP, Keskisuomalainen
Kevlarsjäl – iskunkestä sielu nyt elokuvateattereissa! ❤️🔥
17/05/2026
⭐⭐⭐⭐ “On helppo ymmärtää, miksi Eriksson-Hecht voitti elokuvallaan Guldbaggen eli Ruotsin Jussin. Nuoret näyttelijät tekevät rooleissaan erinomaista työtä”, kirjoittaa Tuomas Rantanen Voiman arviossa.
Kevlarsjäl – iskunkestävä sielu nyt elokuvateattereissa ❤️🔥
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä Yritys
Nettisivu
Osoite
TyöpajanKatu 2 A R1 D
Helsinki
00580