Novavisio

Novavisio

Jaa

Novavisio on työnohjaus- ja valmennusyritys. Ratkaisut ja voimavarat löytyvät sinulta itseltäsi kannustavan ohjaamisen kautta.

Novavision työnohjaus ja valmennus tähtäävät pysyvän muutoksen aikaansaamiseen löytämällä visiosi, unelmasi tai mielikuvasi. Ratkaisukeskeinen ohjaus ja valmennus rohkaisevat ja innostavat toimivan tilanteen luomiseen ongelmien tutkimisen sijaan. Huomio on hyvän tulevaisuuden rakentamisessa arvostavan ja läsnäolevan vuorovaikutuksen kautta, luovuutta ja huumoria unohtamatta. Novavision työnohjaus ja valmennus auttavat sinua näkemään tilanteet uusin silmin.

Työelämä | Uupumukseen auttaa harvoin sairausloma, psykiatrian erikoislääkäri sanoo – on kuitenkin olemassa yllättäviäkin keinoja, joista voi olla apua 18/09/2021

Työnohjauksessa ohjattava voi rauhassa pysähtyä miettimään omaa jaksamistaan ja mitä sen eteen voi tehdä.

Työelämä | Uupumukseen auttaa harvoin sairausloma, psykiatrian erikoislääkäri sanoo – on kuitenkin olemassa yllättäviäkin keinoja, joista voi olla apua Työuupumus on lisääntynyt valtavasti, m***a siihen eivät yleensä auta lepo tai sairausloma. Tarvitaan matalan kynnyksen keskusteluapua, sanoo psykiatri Juhani Mattila.

Korona vähensi työuupumusta, m***a nyt etätyö aiheuttaa apatiaa – tutkimusprofessori: "Työnteosta katoaa kipinä, kun elävät ihmiset puuttuvat" 02/11/2020

Koronan jatkuminen ja pitkän pimeän vuodenajan alkaminen tuo uusia haasteita työssä jaksamiseen. Työssä jaksamisen keinoja ovat työn rytmittäminen, kunnolliset ruoka -ja kahvitauot, ulkoilu ja liikunta. Etätyö vaatii työntekijältä vastuuta ja itsekuria, ettei hän jämähdä kahdeksaksi tunniksi työtuoliin. Työpaikan kommunikaatio on erityisen tärkeää.

Korona vähensi työuupumusta, m***a nyt etätyö aiheuttaa apatiaa – tutkimusprofessori: "Työnteosta katoaa kipinä, kun elävät ihmiset puuttuvat" Joensuun kaupunki päätyi vuorotteluun etä- ja toimistotyön välillä.

Työnohjaus auttaa jaksamaan ja lisää koko työyhteisön tuottavuutta 02/02/2020

Työnohjaus auttaa jaksamaan.

Työnohjaus auttaa jaksamaan ja lisää koko työyhteisön tuottavuutta Työnohjauksessa käydään läpi ja kehitetään omaa tekemistä yhdessä koulutetun ohjaajan kanssa.

Työnohjaus parantaa työhyvinvointia ja auttaa ratkomaan konflikteja 26/01/2020

Työnohjaus parantaa työhyvinvointia!

Työnohjaus parantaa työhyvinvointia ja auttaa ratkomaan konflikteja Työhyvinvointi on osa työelämän laatua. Se miten työelämä työn äärellä ja työyhteisössä koetaan, vaikuttaa työhyvinvoinnin kokemukseen.

Yksinyrittäjän loppuunpalaminen voi lamaannuttaa koko yritystoiminnan 04/09/2019

Haluan auttaa yrittäjiä ennen kuin loppuunpalaminen yllättää. Moni ei jaksa tai ymmärrä hakea apua ajoissa. Työnohjaus rauhoittaa ja selkeyttää miettimään asioita yhdessä. Hyvää yrittäjän päivää 5.9.2019

Yksinyrittäjän loppuunpalaminen voi lamaannuttaa koko yritystoiminnan Yksinyrittäminen voi pahimmillaan koetella yrittäjän jaksamista ja terveyttä.

"Keskeytätkö työkaverin koirasi kommelluksilla?" 23/05/2019

Työntekijän ei tule kantaa kiireen kuormaa yksin.

"Keskeytätkö työkaverin koirasi kommelluksilla?" Kiirettä sanotaan tunteeksi, ja lääkkeeksi tarjotaan oman itsensä johtamista. Aivotutkija Minna Huotilainen vaatii sen suitsimiseksi myös ihan oikeaa johtamista. Muuten työntekijä kantaa kiireen kuorman yksin.

Kolumni: Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille, m***a ne voi myös purkaa 22/05/2019

Rakkauden kielet. Annamme useimmiten sitä mitä itse toivomme saavamme. Maaret Kallio sanoittaa taas niin hyvin.

Kolumni: Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille, m***a ne voi myös purkaa Rakkaudessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, mitä itse haluaa antaa, vaan sen kuulemisessa, mitä toinen tarvitsee, kirjoittaa Maaret Kallio.

04/04/2019

Perinteisesti työpaikalla tunteet jätetään sivuun, m***a tunteet eivät ole ohitettavissa. Tunteet tarttuvat ja aiheuttavat ketjureaktion. Jokaisen täytyy osata johtaa itseään ja käsitellä omia tunteitaan niin, ettemme laita ongelmiamme eteenpäin.

ext.elo.fi

”Empatia voi olla katastrofaalista”, sanoo tutkija tunteista työpaikalla 03/03/2019

Töissäkin käytöksemme taustalla ovat tunteet, jotka ohjaavat usein silloinkin, kun kuvittelemme menevämme järki edellä.

”Empatia voi olla katastrofaalista”, sanoo tutkija tunteista työpaikalla Miten työpaikoilla voitaisiin opetella ­käsittelemään tunteita paremmin? Avainasemassa on johtaja, joka auttaa luomaan työpaikan tunneilmaston.

Näin huolehdit aivoistasi 31/01/2019

Todella mielenkiintoinen, maanläheinen, keskustelu aivoista ja mikä vaikuttaa aivojen vireään toimintaan.

Näin huolehdit aivoistasi Vieraana Minna Huotilainen.

Arvot näkyvät vuorovaikutuksessa - Work goes happy 29/01/2019

Arvot näkyvät työpaikalla.

Arvot näkyvät vuorovaikutuksessa - Work goes happy Mikä sinulle on tärkeää toimiessasi työyhteisösi jäsenenä – onko se esimerkiksi avoimuus, läsnäolo tai kaikkien tasapuolinen huomioiminen? Millaista vuorovaikutusta haluat edistää työpaikallasi? Kuinka otat huomioon ympärilläsi olevia ihmisiä? Nämä kysymykset herättelevät sinua...

Oma Yritys listan huipulle Liike Espoo :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Puhelin

Osoite


Espoo